Page 1 of 1

Sallittu lentokorkeus

Posted: 18 October 2019 12:19:20
by Jaska
Hei
Ulkomaisista rakettikaupoista käydyssä keskustelussa nimimerkki Make_L kertoi, että "Hieman asian sivusta: G-moottorillakin pääsee jo kilometrin korkeuteen (Väisälän rakettisondit kulkivat sillä kyydillä). Tämäkin 1km lakikorkeus johtaa jo asiointiin ilmatilan saamiseksi. Mutta monella meistä ruokahalu kasvaa syödessä..."

Haluaisin nyt kysellä olenko minä käsittänyt jotain aivan väärin. (mikä on täysin mahdollista).

Olen ymmärtänyt, että suuri osa Etelä- ja Keski-Suomea kuuluu eri lentokenttien lähi ja lähestymisalueisiin, jolloin valvottu ilmatila voi alkaa melko matalallakin. Edelleen olen ymmärtänyt, että jos alue ei kuulu näiden alueiden piiriin, valvottu ilmatila alkaisi vasta lentopinnalta 95, joka vastaa noin 2900 metriä. Olen käsittänyt, että raketin lennättämiseen valvomattomassa ilmatilassa ei tarvittaisi viranomaislupia.

Otan esimerkiksi vanhempieni kesämökkiä melko lähellä oleva Vuohijärvi, joka sijaitsee 35 kilometriä Kouvolasta pohjoiseen. Yli 20 km pitkän Vuohijärven eteläpuolella on lähinnä purjelentokenttänä toimiva Selänpään lentokenttä. Vuohijärven pohjoispää, jolla sijaitsee talvilennätyspaikaksi mukava (karkeasti) 5 km x 6 km oleva saareton Isoselkä, ei näyttäisi olevan minkään lentokentän lähestymisaluetta eikä muidenkaan rajoitusten piirissä.

Isot raketit ovat vielä minulla haaveissa/piirustuspöydällä, mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin palstalaisten näkemystä siitä, kuinka korkealle nousevia raketteja voin esimerkiksi ottamallani Vuohijärven Isoselällä lennättää ilman ilmatilan varausta tai muita lupia (vaimolta saatava lupa lukuun ottamatta ;)

Re: Sallittu lentokorkeus

Posted: 18 October 2019 13:41:59
by totalitor
Minuakin kiinnostaisi. Haaveissa olis lennätys eikä nyt enää ollakaan piirustuspöydällä. Vaimoltanikin on jo lupa.

Re: Sallittu lentokorkeus

Posted: 18 October 2019 15:05:58
by Make_L
Tärkeä, mutta käytännön tasolla yllättävän monimutkainen aihe. Pyydän, että nimimerkki tt kommentoisi tiuhaan tahtiin muuttuneiden määräysten ja säädösten nykytilaa; lyhyt katekismus on paikallaan. Sitä odotellessa: Ilmailulaki on yksi asiaa koskeva säädös, mutta varsin yleisluontoinen (kuten lait usein kirjoitetaankin). Valvova viranomainen voi tarkentaa lakia. Trafi on julkaissut asiasta jotain.(Liikenteen turvallisuusvirasto oli vuosina 2010–2018 toiminut Suomen valtion virastokokonaisuus. Se oli osa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaa).
Käsittääkseni pienoismalliraketit kuuluvat lennokkien siihen ryhmään, jota ei kauko-ohjata. Luotainpallotkin ovat lennokkeja tässä yhteydessä.
Muutamia linkkejä suureman kuvan saamiseksi:
Ilmailulaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/ ... 64#L10P105
https://www.traficom.fi/sites/default/f ... uistio.pdf
https://www.droneinfo.fi/fi/usein_kysyt ... a_lennokit
https://arkisto.trafi.fi/filebank/a/144 ... 0_2015.pdf -kts. sivu 40 jossa SATS esiintyy.
Lentoturvallisuus on itsestään selvästi ensisijainen asia ja rakettien laukaisu voi vaarantaa sitä. Drone-lennätyksiä koskeva keskustelu on myös valaisevaa, niiden maksimilentokorkeutta ollaan laskemassa 120 metriin? Dronet ovat ohjattavissa ja eri asia kuin pienoisraketti, joka lentää laukaisunsa jälkeen sinne, minne on lentääkseen.
Kaikki ilma-aluksen ulkopuolisille aiheuttamat vahingot kuuluvat vahingonkorvausoikeuden piiriin niin, että huolellisuudesta tai huolimattomuudesta riippumatta ilma-aluksen omistaja/käyttäjä on korvausvelvollinen, eli ns. ankaran vastuun periaate. Tietääkseni harrasteraketin aiheuttamia onnettomuuksia ei ole käsitelty oikeudessa (Suomessa). Ilma-aluksen toiselle ilma-alukselle aiheuttama vahinko menee muun säädöksen kautta, jos ymmärsin ilmailuL:n tekstikohdan oikein. Sitten herää myös kysymys vakuuttamisesta, ainakin kotivakuutus on hyvä olla -tarkista josko ko. kotivakuutukseen sisältyy rakettitoiminnan aiheuttamien vahinkojen korvaaminen.
Oma käsitykseni on, ettei mökiltäsi voi vapaasti ampua parin km: korkeuteen rakettia. Lähin lennonjohto lienee Utissa, sieltä kannattaa alkajaisiksi kysyä ohjeita.

Re: Sallittu lentokorkeus

Posted: 18 October 2019 16:38:30
by Jaska
Kiitoksia vastauksesta.

Huomasin itse eilen nettiä selatessani, että ilmatilan käyttöön liittyvät oikeudelliset kysymykset eivät ole helpoimmasta päästä selvitettäviä asioita. Asioiden selvittämistä ei helpota sekään, että säätelyä on viime vuosina uudistettu ja suuri osa netistä löytyvästä tiedosta on ainakin osin vanhentunutta. Rakettiharrastus on todellinen marginaalilaji Suomessa verrattuna vaikkapa drone-harrastukseen. Näin ollen suoraa rakettiharrastajille suunnattua infoa ei viranomaisilta juuri taida netistä löytyä, mikä tietysti hankaloittaa tiedon etsimistä.

Re: Sallittu lentokorkeus

Posted: 19 October 2019 21:28:59
by tt
Ilmailulaki on toki korkeimmalla oleva lakiteksti, mutta sen soveltaminen suoraan raketteihin ja muihin pieniin miehittämättömiin härveleihin on hankalaa. Meidän kannalta tärken määräys on Traficomin OPS M1-32 eli tuttavallisemmin "lennokkimääräys". Siinä pienet alle 1kg raketit rinnastetaan vapaasti lentäviin lennokkeihin, joita saa lennättää jokseenkin vapaasti kunhan pysytään pois lentoasemien läheisyydestä ja lentokieltoalueilta. Yli kilon painoisten rakettien kanssa tilanne on vähän hämärä. Kannattaa varmaan kysyä suoraan Traficomilta jos sellaista haluaa lennättää. Voi olla että haluavat että haet poikkeusluvan tai pahimmillaan ilmatilavarauksen.

Valvottu ilmatila ei automaattisesti tarkoita ettei sinne saisi lennättää rakettia, mutta jos ei ole varma muista rajoittavista tekijöistä niin on parempi jos ei temmellä siellä.

Paras lähde eri ilmatiloille ja kieltoalueille on https://aviamaps.com/map

Syynäsin läpi vähän vanhempaa versiota määräyksestä täällä: viewtopic.php?f=20&t=2904
Tällä hetkellä uusin versio OPS M1-32:sta löytyy täältä: https://arkisto.trafi.fi/filebank/a/154 ... 018_fi.pdf

Huomatkaa että iso osa määräyksestä (luku 3) käsittelee kaupallista toimintaa eikä se koske meitä. Myös droneinfo.fi sisältää välillä ristiriitaista tietoa ja muutenkin se on laadittu dronelennättäjien näkökulmasta.

Koko homma tulee muuttumaan lähivuosina EASA-määräysten vuoksi ja ilmeisesti oletuksena kaikkialle tulee 120m korkeuskatto. Olemme neuvottelemassa tähän poikkeuksia raketeille, mutta toistaiseksi mennään lennokkimääräyksen mukaan.