Ulkomaisista rakettikaupoista käydyssä keskustelussa nimimerkki Make_L kertoi, että "Hieman asian sivusta: G-moottorillakin pääsee jo kilometrin korkeuteen (Väisälän rakettisondit kulkivat sillä kyydillä). Tämäkin 1km lakikorkeus johtaa jo asiointiin ilmatilan saamiseksi. Mutta monella meistä ruokahalu kasvaa syödessä..."
Haluaisin nyt kysellä olenko minä käsittänyt jotain aivan väärin. (mikä on täysin mahdollista).
Olen ymmärtänyt, että suuri osa Etelä- ja Keski-Suomea kuuluu eri lentokenttien lähi ja lähestymisalueisiin, jolloin valvottu ilmatila voi alkaa melko matalallakin. Edelleen olen ymmärtänyt, että jos alue ei kuulu näiden alueiden piiriin, valvottu ilmatila alkaisi vasta lentopinnalta 95, joka vastaa noin 2900 metriä. Olen käsittänyt, että raketin lennättämiseen valvomattomassa ilmatilassa ei tarvittaisi viranomaislupia.
Otan esimerkiksi vanhempieni kesämökkiä melko lähellä oleva Vuohijärvi, joka sijaitsee 35 kilometriä Kouvolasta pohjoiseen. Yli 20 km pitkän Vuohijärven eteläpuolella on lähinnä purjelentokenttänä toimiva Selänpään lentokenttä. Vuohijärven pohjoispää, jolla sijaitsee talvilennätyspaikaksi mukava (karkeasti) 5 km x 6 km oleva saareton Isoselkä, ei näyttäisi olevan minkään lentokentän lähestymisaluetta eikä muidenkaan rajoitusten piirissä.
Isot raketit ovat vielä minulla haaveissa/piirustuspöydällä, mutta ihan mielenkiinnosta kysyisin palstalaisten näkemystä siitä, kuinka korkealle nousevia raketteja voin esimerkiksi ottamallani Vuohijärven Isoselällä lennättää ilman ilmatilan varausta tai muita lupia (vaimolta saatava lupa lukuun ottamatta
