MEGA LUOKAN RAKETTI

Muiden kuin pienoismallirakettien rakentelusuunnitelmat.
Lakia tai muita määräyksiä ei sitten rikota, jookos?
User avatar
sampo
Site Admin
Posts: 441
Joined: 20 January 2003 12:31:32
Nimi: Sampo Niskanen
Location: Espoo
Contact:

Post by sampo »

KaiNalon ehdottama suunnitelma vaikuttaa ihan realistiselta ja toteutuskelpoiselta. Kaikkien pitää vain ymmärtää, että kyseessä on monen vuoden projekti, jo suunnitteluvaihe voi nielaista vuoden ellei ylikin. Lisäksi pitää olla valmis tappelemaan byrokraattien kanssa, koska luvat eivät välttämättä ihan helpolla irtoa. Tätä voisi helpottaa jos projektin saisi jonkin yliopiston projektiksi.

Toinen mitä pitää oikeasti miettiä on kuinka saadaan hyödynnettyä kaikkien kiinnostuneiden resursseja tehokkaasti, kun ihmiset sijaitsevat ympäri maata. Tällaisen maanlaajuisen projektin koordinointi ei tule olemaan helppoa. Homma vain hankaloituu siinä vaiheessa kun joudutaan pyörittelemään mahdollisia sponsori- ja muista lähteistä tulleita rahoja.

En kuitenkaan usko että mikään näistä ongelmista on ylitsepääsemätön. Aiemmissa skeptisissä viesteissäni en ole tarkoittanut että tällainen projekti olisi mahdoton, vain että siinä on monia mutkia matkalla, ja että se voi olla pitkä ja kivinen tie. Jos tällainen projekti saadaan organisoitua, niin olen tottakai mukana sillä tietotaidolla mitä minulla on. Hyvä lähtökohta olisi mielestäni thjt:n mainitsemat aiemmat rakettisuunnitelmat SATS:lla ja PIK:llä. Myös PIK:n kiinnostusta asiaan kannattaisi kysellä.

[Pitäisiköhän tämä threadi siirtää Projekti-osioon, tai vaihtoehtoisesti joku voisi aloittaa sinne uuden viestiketjun koostamalla täällä esitetyt asiat..]
I doubt, therefore I may be.
KaiNalo
Posts: 23
Joined: 04 January 2004 15:41:11
Location: Etelä-Suomi

Post by KaiNalo »

Tottakai projekteihin liittyy aina paljon työtä ja koordinointia. Se vaan täytyy hanskata.

Ei tämä nyt kuitenkaan niin iso projekti ole. Itse hoidan tällä hetkellä projekteja akselilla Suomi-Saksa-Tsekki-Kiina, siinä on joskus kieltämättä sovittelua. Varsinkin kun Saksa on paska maa 8)

asiaan.

Mitä aikatauluihin tulee, niin esisuunnittelun valmiiksi saattaminen ottaa mielestäni max. puoli vuotta viraalisen "GO" huudon jälkeen, "lopullinen" versio raketista saadaan aikaan varmaankin vuodessa. Luparuljanssi on asia erikseen.

Vaikeimpana asiana tuossa projektissa pidän polttoainetta ja siihen liittyviä yksityiskohtia, sekä moottorin suunnittelua. Tai pikemmin näiden kahden yhteensaattamista. Moottori itsessään ei ole kuin matematiikkaa, mutta termiset ongelmat voivat johtaa helposti ikävään lopputulokseen. Samoin materiaalit on syytä kartoittaa huolella. Myös staattiset testit/testivälineet vaativat huolellisen suunnittelun.

Siinä yhdyn sampoon, että projektin aloituksesta laukaisuun kulunee useampi vuosi.

Elektroniikka ei ole mikään ihmeellinen homma. Osaamista löytyy täältä suunnalta ihan tarpeeksi (ei tosin välttämättä itseltäni :lol: )

Yksi mielenkiintoinen osa-alue (ja aikaa/suunnittelua vaativa) on hyötykuorma. Jos kerran laukaistaa raketti 10km korkeuteen, olisi sinne mukavaa myös viedä hyödyllistä hyötykuormaa. (video/valokuvat jne.) Tähän otetaan ideoita ilolla vastaan.

Mitä yliopistoihin tulee, itse en haluaisi luonnollisestikaan lähteä asiaa viemään, koska sellaiset ajat ovat minun osaltani ohi. Haluasinkin ennemin toteuttaa tällaisen projektin harrastajapohjalta, esim. yhdistyksen kautta.

1. Askel on kartoittaa halukkaat osallistujat, ja sen jälkeen miettiä miten projekti hanskataan noin maantieteellisesti.

jatkoa tulee, kun taas kerkiän...
Tieto ilman teoriaa on triviaa, mutta teoria ilman faktoja on paskanjauhantaa.
raketti

Re: MEGA LUOKAN RAKETTI

Post by raketti »

LOL ! ETTE OSAA TEHÄ EES OIKEETA RAKETTIA ! JA MÄÄ OSAAN VALMISTAA OIKEAN RAKETIN JOSSA ON SYTYTYSLANKA JA KAIKKI !
User avatar
sampo
Site Admin
Posts: 441
Joined: 20 January 2003 12:31:32
Nimi: Sampo Niskanen
Location: Espoo
Contact:

Re: MEGA LUOKAN RAKETTI

Post by sampo »

raketti wrote:LOL ! ETTE OSAA TEHÄ EES OIKEETA RAKETTIA ! JA MÄÄ OSAAN VALMISTAA OIKEAN RAKETIN JOSSA ON SYTYTYSLANKA JA KAIKKI !
Niinpä...
I doubt, therefore I may be.
Cumulus
Posts: 31
Joined: 28 December 2008 16:47:10
Nimi: Jarkko Airaksinen

Re: MEGA LUOKAN RAKETTI

Post by Cumulus »

Tulipahan taas SPR:n vapaaehtoistyöntekijänä nähtyä hienojen omatekoisten väsäysten jälkiä eilen :oops:

Sinänsä jo hävettää myöntää kuuluvansa samaan lajiin kuin muutamat yksilöt jotka eivät osaa käyttää edes kaupallisia ilotulitteita oikein (=selvinpäin).
Post Reply