Page 1 of 1

Kaksisuuntainen telemetria

Posted: 01 January 2009 17:35:41
by Cumulus
Hei,

Pohdiskelin tässä ihan ajatuksena kahdensuuntaista telemetriaa raketin turvajärjestelyjä varten.

Ideana olisi siis monivaiheisen raketin vaiheiden sytytyksen deaktivointi, jos lentoradassa tapahtuu liiallisia muutoksia syystä tai toisesta.
Yksivaiheiseen tuota tuskin tarvitsee soveltaa, sillä yksittäisen vaiheen poltto-aika on niin lyhyt, että esm. laipion tai suuttimen irroitus pulttien räjäyttämisellä on turhaa ainakin omasta mielestäni.

Itse näkisin hyödylliseksi deaktivoinnin ja varjon laukaisumahdollisuuden suoraan laukaisupöydästä. Epämääräistä lentorataa voisi ennen varsinaisen laskuvarjon avaamista korjata jollakin streamer-ratkaisulla siten, että streamer laukeaa samalla kun muut vaiheet deaktivoidaan.

Sinänsä tuon deaktivoinnin voisi toteuttaa myös siten, että raketin lentotietokone nuuskii sivuttaiskiihtyvyyksiäkin ja tekee päätöksen sitten niissä tapahtuvien liiallisten muutosten johdosta. Tekninen toteutus taas olisi ainakin minulle tosin huomattavasti monimutkaisempi tällä tavalla, kuin seuraamalla lentoa omin silmin ja painamalla nappia jos jotain dramaattista tapahtuu.

Laittakahaan ajatuksia asiasta.

Re: Kaksisuuntainen telemetria

Posted: 02 January 2009 19:21:38
by Ossi
Terve, siitä onkin aikaa kun tällä foorumilla on viimeksi tullut niuhotettua!

Oletan että lupa-asiat ja vastaavat ovat kunnossa jos tällaisia lähdetään kyselemään, ilmeisesti muilla kuin pienoismallirakettien moottoreilla suoritettavaan projektiin. Säästyy monta riviä hössötystä. :)

Mikäli raketissa on kahdensuuntainen radiolaitteisto, kannattaa varmistaa testein etteivät ko. linkit häiritse toisiaan. Tuollainen maaseurannalla toteutettu turvajärjestely on perinteisesti toteutettu "kuolleen miehen" silmukalla - eli mikäli tuo toisen vaiheen sytyttämisen salliva lähete katkeaa jossain vaiheessa lentoa, ei sytytystä suoriteta. Samoin esim. kiihtyvyysanturilla haisteltavaan ensimmäisen vaiheen palamisen loppuun tulee speksata jonkinlainen aikaikkuna, jossa toinen vaihe sytytetään. Jos sytytystä ei suoriteta radiolinkillä jatkuvasti annetun luvan katkettua, voidaan unohtaa toinen vaihe ja avata suoraan jarruvarjot (mikäli ne on speksattu lentonopeuksille) tai käyttää jotain muuta lennonkeskeytysmekanismia mikäli sellaiselle on raketin koon puolesta tarvetta.

Kiihtyvyysantureilla voi pääasiassa "haistella" raketin moottorin tuottamaa työntöä ja tärinää, ellei käytettävissä ole monimutkaisempaa inertiamittalaitteistoa. Mikäli halutaan varmistaa, ettei raketti lähde pyörimään muutoin kuin pituusakselinsa ympäri, käytetään yleensä hyrriin (gyroskooppi) perustuvaa kulmanopeusanturointia.

Re: Kaksisuuntainen telemetria

Posted: 02 January 2009 21:27:12
by Cumulus
Ossi wrote:Terve, siitä onkin aikaa kun tällä foorumilla on viimeksi tullut niuhotettua!

Oletan että lupa-asiat ja vastaavat ovat kunnossa jos tällaisia lähdetään kyselemään, ilmeisesti muilla kuin pienoismallirakettien moottoreilla suoritettavaan projektiin. Säästyy monta riviä hössötystä. :)
Juu turvallisuus ensiksi. Moottorin valmistaminen ja laukaisu jää sellaisen henkilön tehtäväksi joka sen hallitsee ja saa laillisesti suorittaa.
...turvajärjestely on perinteisesti toteutettu "kuolleen miehen" silmukalla - eli mikäli tuo toisen vaiheen sytyttämisen salliva lähete katkeaa jossain vaiheessa lentoa, ei sytytystä suoriteta...
Eli periaatteessa esm. 6-kanavaisella rc-lennokki -radiolla tuon voisi hoitaa siten että yksi kanava toimii referenssinä signaalin laadulle siten, että se aktivoi mahdollisuuden toisen vaiheen sytytykselle ja siihen väliin vielä elektroniikkaa, joka vaatisi signaalin päällä oloksi vähintään tietyn aikavälin.

Eli käytännössä:
referenssisignaalitarkistus -> laukaisun aktivointi -> ensimmäisen vaiheen sytytys -> ajoaine loppuu -> kiihtyvyysmuutos -> referenssisignaalin tarkistus -> toisen vaiheen sytytys

Ja kun turvallisuudesta puhutaan niin tarkoituksena on tosiaan käydä jokaisen komponentin toiminta läpi simuloidussa laukaisussa moneen kertaan ennen itse laukaisua.

Re: Kaksisuuntainen telemetria

Posted: 09 March 2009 22:43:04
by Guest
Helpoin olisi käyttää esim. X-Bee 868 MHz kaiksisuuntaista radiota (helposti 25 mailin kantama) sekä esim PICAXE piiriä (helppo ohjelmoida). Tähän PICAXEEN voi sitten suoraan liittää vaikka servon. X-Been vastaanottimen voi sitte liittää toiseen micro-prosessoriin tai suoraan tietokoneeseen. PICAXE 5€, X-Bee 868 starter kitti (2 modulia) päälle 100€ ja omat piirilevyt ja välineet muutaman kympin. Tämä vaatii kyllä sitten jo hiukan ohjelmointia.. Helpoin olisi tietenkin käyttää vaikkapa Futaban 2,4GHz radioita. Oman kokemuksen mukaan näillä saavuttaa n. 1 km kantaman.. Lennokki-radioon saa kyllä sitten helposti upotettua 200-1000€ ja on silti yksisuuntainen...